Ohbaku International House

Kesäkuu 2018
Helsingin yliopiston lähtöinfossa 

Tutori:

”Kannattaa hakea lähelle pääkampusta. Yoshidaan tai Shogakuinkin on ihan hyvä. Mutta Uji (missä Ohbaku on) on liian kaukana. Jos sinne joutuu, kannattaa harkita vuokraamista jostain muualta, kun yliopiston asuntolasta”

Kun kesäkuussa virallinen hyväksymiskirje oli tullut Kioton yliopistolta, pääsi hakemaan yliopistolta asuntoa. Kioton yliopistoon tulevat ulkomaalaiset opiskelijat ovat sikäli onnekkaita, että yliopisto järjestää asumisen. Kioton yliopistolla on neljä omaa asuntola, minkä lisäksi asuntoja oli tarjolla myös parista muusta asuntolasta. Yksi asuntoloista on jopa ihan Yoshida kampuksella, missä KUINEP-ohjelman luennot pidetään ja useimmat muut ihan kävelymatkan päässä. Sitten on Ujin ja Ohbakun asuntolat: ne eivät edes ole Kioton kaupungissa vaan viereisessä kaupungissa Ujissa noin 15km päässä Yoshidan kampukselta eli noin tunnin junamatkan päässä.

 

21.8.2018 Helsingin laitamilla
Kohtalona olla aina kaukana kaikesta

Olin menossa töihin, kun bussipysäkillä luin sähköpostia. Tulokset asunnoista! Jännää! Laitoin ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Yoshidan tutorin ohjeiden mukaan. Seuraavaksi Shugakuin asuntolan ja sitten Misagin. Ohbaku oli muistaakseni joko viimeinen tai toisiksi viimeinen – en halunnut kauas yliopistosta. Asun Helsingissä 15km päässä yliopistosta, 30km päässä työpaikasta – eli matkoihin menee aina aikaa. Jos kerrankin voisi olla lähellä…

Turha toivo.

Virallinen hyväksymisposti yliopistolta: vuokran lisäksi Japanissa on tapana maksaa vuorasuhteen alussa erityinen ”avainraha”, jota ei palauteta vuokrasuhteen loputtua. Yksityisillä markkinoilla maksuja voi olla muitakin ja ne voivat kuulemani mukaan olla toisinaan hyvinkin korkeita.

Ohbaku? Kaikista kauimmainen asuntola? Todellako…?

Shouganai.

Ei voi mitään. Ehkä mun kohtalo elämässä on aina vaan asua kaukana kaikesta. XD Sentään vuokra on halpa: 11 900 jeniä kuukaudessa eli sen hetkisellä kurssilla noin 90 euroa, ajattelin. Kioton yliopistolla asuntojen hinta vaihtelee vähän asuntolasta ja huoneen koosta riippuen (tarjolla on myös isompia asuntoja perheellisille), mutta hirveän isoista summista ei puhuta. 38 200 jenin hintainen Yoshidan yksiö olisi ollut noin kolme kertaa kalliimpi kuin Ohbakun.

Mun asunnon pohjapiirros

Suurin osa kaikkien asuntoloiden huoneista on yksiöitä tai omia huoneita jaetulla keittiöllä ja kylpyhuoneilla. Hyvä juttu Ohbakun asuntolassa on se, että naisten huoneissa on omat kylpyhuoneet ja keittiöt. Miehet käsittääkseni jakavat suihkut. Yksi kollegani töissä esitti villin teorian, että ehkä tarkoituksena on eristää naiset, etteivät he pääse luomaan verkostoja. Rohkenen kuitenkin sanoa, että kulttuuri kansainvälisen asuntolan suihkuissa on ehkä vähän toinen kun suomalaisessa saunassa. Samalla kun peseydytään, tuskin syntyy vuosisadan sopimukset niin kuin ehkä Kekkosen saunassa. XD Oma teoriani ehkä on, että ehkä asuntolassa ajatellaan, että naiset käyttävät miehiä enemmän aikaa kylpyhuoneessa ja siksi heille on annettu omat. Tai siten sillä yritetään estää tirkistelytapauksia, mitä näyttää täällä tapahtuvan aina silloin tällöin…

Keskiviikko 26.9.2018, Kioton prefektuuri, Ujin kaupunki
Saapuminen asuntolaan

Tulin Japaniin viisi yötä ennen kun yliopiston jutut virallisesti alkoi ja sen aikaa yövyin hostellissa. Sinä aikana ehti vähän tutustua paikkoihin ja tottua aikaeroon. Koska matkatavaroita oli paljon, pyysin hostellin ihanaa naista soittamaan puolestani taksin asuntolalle. Olisin kyllä osannut mennä sinne junallakin, mutta kahden painavan matkalaukun kanssa ajattelin mennä vain siitä mistä aita on matalin – etenkin kun Kioton yliopistolta tulleissa ohjeissa suositeltiin taksia kaikkein mieluiten. Kiotolaisia kuulemani mukaan ärsyttävät muutekin täysissä junissa isojen laukkujen kanssa matkustavat turistit.

Taksikuskikaan ei ollut ihan varma, missä Ohbakun asuntola on, vaikka hänellä oli ihan moderni navigaattori autossaan. Niinkö hevonkuusessa asuntola todella on? ajattelin vähän kauhuissani. Taksikuski soitti asuntolaan useamman kerran kysyäkseen ohjeita. Olin samaan aikaan kuitenkin vaikuttunut, että kuski näki niin paljon vaivaa löytääkseen parhaimman reitin.

Ohbakun asuntola ulkoa: se on ihan vuorenrinteen juurella noin 10min matkan päässä Obakun juna-asemalta.

Matka Kioton aseman läheiseltä hostellilta kesti reilun puolen tunnin verran. Noin kahdeltatoista olin perillä asuntolalla, jossa vastassa oli asuntolan henkilökuntaan kuuluva nainen. Asuntolalla täytettiin muutama lappu (tavallisia tietoja: syntymäaikaa, kotimaata jne.), ja sen jälkeen nainen lähetti minut tarkistamaan, oliko huoneessani kaikki kunnossa.

Ohbakun hissi
”Yonkai desu! Doa ga shimarimasu.” Neljäs kerros! Ovet sulkeutuvat.

Mun asunto on neljännessä kerroksessa ihan luhtikäytävän päädyssä. Ensimmäinen ongelma: ulkomaiset lukot! Lukko ei ole mitenkään ihmeellisen hankala tai jäykkä, mutta munkaltasella idiootilla kesti vaikka kuinka kauan ymmärtää, miten oven saa auki. Ja vielä kauemmin, miten sen saa lukkoon. (Niinkin yksinkertaisesti, kun kääntämällä avainta oikeaan suuntaan.)

Muutaman viikon päästä muutosta otettu kuva. Asunto oli valmiiksi kalustettu: työpöytä, vaatekaappi ja sänky.

Viimein asuntoon: isompi kuin asuntolan nettisivujen kuvissa! Ja mikä ihana puinen lattia (vaihtelua omalle Helsingin asuntoni kuluneelle vauvan ripulinkeltaiselle muovimatolle, johon joku edellinen asukas on onnistunut saamaan oransseja renkaanjälkiä)! Ja mikä näkymä!

Uji päivällä: näkymä on etelään ja vuoret taustalla ovat pienempiä kuin pohjoisessa.

玄関 Genkan – Eteinen

Sininen laatikko lattialla on ilmanraikastin: kun tulin asuntoon, täällä haisi vähän ummehtunut, ehkä myös vähän home.

Tuhatvuotisen perinteen mukaan japanilaisissa taloissa sisäänkäynnillä heti ulko-oven jälkeen on pieni muuta asuntoa alempana oleva pieni alue eli Genkan, johon kengät jätetään. Genkanin jälkeen huoneistossa tapana on kävellä tohvelit jalassa – ei ihan sukkasillaan niin kuin Suomessa. Mäkin hommasin tohvelit mutta vasta sen jälkeen kun näin ekan kerran torakan asunnossa, olen pitänyt niitä aina tiiviisti jalassa sisällä kävellessä. Ällöttää ajatus, että astuisi jonkun ötökän päälle vahingossa.

Kengät on tapana jättää siten päin, että ne on helppo sujauttaa jalkaan, kun lähtee taas ulos. Jos on kylässä, niin usein emäntä saattaa käydä kengät kääntämässä, jos ne ovat väärin päin, eli emännän elämää helpottaakseen on ne hyvä jättää itse oikein pän. Kultainen vinkki Helsingin yliopiston japanin opettajalta: Japanissa pidä aina ehjät sukat jalassa, koska kengät joutuu riisumaan usein yllättäen (temppeleissä, sovituskopeissa ja sen lisäksi tietysti kylässä). Vinkki pomolta: osta Japaniin vain sellaisia kenkiä, mitkä on nopea laittaa jalkaan.

Keittiö

Keittiö kaikkine kuivumassa olevine pannuineen XD

Ensimmäinen reaktio: Torille! Kuivauskaappi! よかった！Keittiössä on pari kaappia astioille, hyllykkö, allas ja induktioliesi. Jokaisessa asunnossa on myös oma jääkaappi ja pakastin. Olin sikäli onnekas, että mun asuntoon edelliset asukkaat oli jättänyt paljon astioita: kattilan, pannun (sellasen siis missä keitetään vettä, suomalaisen kaverin kanssa just mietittiin että sanalle kettle ei taida olla kunnollista sanaa suomeksi), siivilöitä, kauhan, lastoja ja muuta. Yheltä burneilaiselta tytöltä sain vielä kaksi paistinpannua ja leikkuulaudan, eli niitäkään ei tarvitse käydä ostamassa. Muuten innostuin ehkä 100 jenin kaupassa ostamaan vähän liikaakin kuppeja ja kulhoja… mutta kaikki maksaa vain 100 jeniä ja ne on niin söpöjä! XD

Vessa ja kylppäri

Yleensä jo äänet on kiusallisia, joten miksi ei myös siis kuvaa sen lisäksi… Onneksi tähän saa vedettyä verhot tän lasin ympärille.

Ehkä kummallisin asia mun asunnossa on se, että vessan ja muun tilan välillä ei oo kunnollista seinää vaan lasi. XD En oikein ymmärrä sen ideaa. Tuoda lisää tilan tuntua pieneen yksiöön? Antaa mahdollisuus katsella ikkunasta maisemia samalla kun toimittaa tarpeita? Mahdollisuus katsella, jos joku vieras käy vessassa?

 

Japanilaisissa kodeissa tuntuu olevan aina kylpyamme, oli asunto miten pieni tahansa. Niin on myös mun asunnossa! Mitä luksusta!

Onko normaalia esitellä vessaa XD mutta tossa näkyy myös toi outo ikkuna, nyt verho edessä

Kylpyamme!

Muut tilat:

Asunnossa on just sopivasti tilaa kaikelle oleelliselle. Vaatteet ja muut tavarat mahtuu ongelmitta kaappeihin ja kun ovi parvekkeelle on niin iso, tila tuntuu avaralta!

Haluun tollasen ikkunan kanssa mun Helsingin asuntoon T_T

Työpöytä/ruokapöytä

Japanilainen sänky: pussilakana on oudosi päältä auki ja tyynyn sisällä on pieniä muovia helmiä vanun sijaan. Tuntuu kun nukkuisi riisisäkki pään alla, mutta ilmeisesti sen on tarkoitus hieroa yllä aivoja ja on siten hyväksi. XD

Parvekkaalle on kätsyä kuivattaa pyykit.

Oon asunut täällä kuukauden ja hyllyt on jo nyt sekaisin XD

Asuntolan elämästä

Tarkistin huoneessa aulan naisen antaman listan kanssa, että kaikki asunnossa oli kunnossa (oli kyllä, mutta kovinkaan puhdasta asunnossa ei ollut). Seuraavaksi kiirehdin infoon, jonka nainen oli luvannut pitää heti puolen tunnin päästä kaikille taloon saapuneille uusille asukkaille.

Infossa meitä oli paikalla neljä tyttöä. Nainen selitti meille lyhyesti talon säännöt: lajitelkaa roskat, maksakaa vuokra, ei yövieraita. Olen kuullut, että joissain japanilaisissa asuntoloissa voi olla aika tiukat säännöt, kuten esimerkiksi kotiintuloajat. Ohbakun asuntolassa säännöt eivät onneksi ole kovinkaan tiukat. Yövieraskielto on ehkä kaikkein tiukin, mutta sekin ihan ymmärrettävä. Olin pelännyt kotiintuloaikoja tai muuta yhtä tiukkaa  vuotta omillaan asuneen suomalaisen näkökulmasta.  Yleiset tilat periaatteessa olisivat käytössä klo 7-22, mutta ollaan kyllä istuttu siellä koko yön läpi ilman, että mitään sanomista on tullut.

Yleisistä tiloista puheen ollen, muilta oon yliopistolla kuullut, ettei kaikissa asuntoloissa ihmiset hengaa juurikaan yhdessä. Ohbakussa kyllä osa hengaa. Yksin mun kaveri noin kuukausi muuton jälkeen sanoi, että Ohbakun porukka on kun iso perhe. Monet on asunut jo puolisen vuotta täällä ja tuntee toisensa hyvin, mutta otti meidät uudet tosi avoimesti vastaan. Senkin takia oon ilonen, että päädyin tänne Ohbakuun!

Obakun asema aamulla. Oon nähnyt Ōbakun romanisaatiosta monta eriversiota, mutta kanjein eli kiinalaisperäisin merkein se kirjoitetaan 黄檗 ja hiraganalla おうばくeli lausutaan Oobaku.

Matka yliopistolle ei tunnu ollenkaan pahalta. Kävelyineen siihen menee noin tunti, mikä on suunnilleen sama, mikä mulla kestää Helsingissä yliopistolle. Erona on se, että junat kulkee ihan muutaman minuuin välein, eikä tarvii venailla 20min niin kun bussia Helsingissä. Lisäksi kun asuu vähän kauempana, tulee nähtyä päivittäin paljon enemmän kuin jos asuisi ihan kampuksen kyljessä. Junassa tähän mennessä on sattunut muutama hauska arkipäivän kohtaaminen. Esimerkkinä voisi kertoa yhden lauantaiaamun, kun olin menossa Kioton keskustaan. Seisoin junassa sisäänkäynnin vieressä sellaisen penkin edessä, jonka saa vedettyä alas, niin että siihen voi istua. Pari noin 10-vuotiasta poikaa halusi kertoa mulle, että siihen voi istua. Kuuntelin poikien keskinäistä puhetta, kun he yrittivät keksiä, miten voisivat sanoa sen englanniksi.

”Heruppu cheeru!”

Japaniksi: ”Eikä! Se tarkoittaa auta tuoli!”

”Ekkiusu mii want cheeru!”

Japaniksi: ”Eikä! Se tarkoittaa haluat tuolin!”

Lopulta yksi pojista tuli mun luokse ja sanoi penkkiä osoittaen: ”Excuse me! Chair!”

Kiitin ja kävin istumaan ja poika tuli istumaan mun viereen. Niin söpöjä! En ite ton ikäsenä olisi ikinä uskaltanut mennä puhumaan englantia ulkomaalaisen näköselle aikuiselle. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta just tällaset arkiset pienet jutut on musta hauskoja.

Vaikka Ujissa nähtävyyksiä onkin, se ei ole Kioton tavoin niin turisti paikka, vaan täällä asuu ihan tavallisia japanilaisia. Asuntola on aika kalliin oloisen omakotitaloalueen keskellä, mutta lähistöltä löytyy kaikenlaista asumusta. Tässä ihan lähellä on myös ostoskeskus (kokoluokkaa Arabian ja Kampin väliltä), sairaala, 24h kombini ihan parin minuutin päässä asuntolasta ja useampi isompi ruokakauppa reilun 5min matkan päässä.

Eli seuraavien vuosien Kioton yliopistoon hyväksytyt: voin lämpimästi suositella Ohbakun asuntolaa!

Lento Helsingistä Osakaan

21.09.2018 perjantaiaamu
Kansain lentokenttä

Jo kauan ennen kun vaihdosta oli tullut vahvistus, aloin jo kattelemaan lentoja. Ajattelin lentää pari päivää ennen yliopiston alkua Japaniin, jotta aikaeroon ehtisi tottua. Vaikka aloin selailemaan lentoja jo hyvissä ajoin, mitään erityisen edullisia ei ollut saatavilla. Tein vertailua eri sivujen kautta hinnoista: useammalla välilaskulla olisi päässyt halvemmalla, mutta kerran Moskovan kentän kokeneena päätin, etten sitä kautta halua lentää, eikä ajatus Hong Kongin tai Shangain kentästä ei juuri sen houkuttelevammalta tuntunut. Päädyin mieluummin maksamaan vähän enemmän ja ottamaan stressittömän suoran Finnairin lennon Helsingistä suoraan Osakaan.

Ostin lennon molempiin suuntiin reilu kuukausi ennen lähtöä, kun lopullinen hyväksymiskirje oli tullut Kiotosta. Koska palaan takaisin Suomeen vasta seuraavan vuoden syyskuun alussa, oli lento pakko ostaa kesäkuulle. Myöhäisemmälle ajalle lentoa ei pystynyt varaamaan, mutta ilmeisesti 150 euron lisämaksua vastaan, lennon päivämäärää pystyy muuttamaan. Kahdensuuntainenlento noin 900e sekä 150e lisämaksu paluupäivän siirtämisestä tulee kuitenkin edullisemmaksi kuin ostaa yhdensuuntainen lento (Finnairilla poikkeuksetta noin 1200e). Muilta aikaisemmin Japanissa vaihdossa olleilta kuulin, että he olivat usein päätyneet samaan ratkaisuun.

Äiti sanoi jo pari viikkoa ennen lähtöä, ettei halua tulla viemään mua kentälle, jos en sitä ite erityisesti halua (ei kiitos – ei mitään lähtöitkuja julkisesti!), joten mun siskot kävi heittämässä mut. Alun perin oli ajatuksena, että vaan vanhempi sisko heittää, mutta mun pikkusiskokin halusi tulla vielä sanomaan heipat. Isäkin soitti vielä töistä vielä kun olin menossa lähtöselvitykseen.

”Live long and prosper!” hyvästit siskoille Star Trek tyylillä. XD

Olin kentällä ihan superajoissa, mikä ei ollut ollenkaan huono asia, sillä en oo koskaan ennen lentänyt yksin. Oon kyllä ollut aikaisemmin kavereiden kanssa reissussa myös Aasiassa, mutta aina on ollut mukana joku, joka on paljon paremmin asioista perille. Ensin piti löytää oikea paikka, mihin jättää laukut. Finnairin lennolle Japaniin sai automaattisesti ottaa kaksi matkalaukkua, joten pakkasin aika paljon kamaa mukaan. Saa nähdä, jääkö osa ihan turhaksi. Olin iloinen, kun pääsin laukuista eroon heti. En ihan tajunnut systeemiä, mutta henkilökunta oli ystävällistä ja auttoi. Ja Helsinki-Vantaan lentokenttä on ihanan toimiva onneksi.

Koska lennon lähtöön oli vielä useampi tunti, kävin ostamassa lentokentän myymälästä mukaan vielä viimeiset tuomiset: salmiakkia. Voin kyllä salmiakkia syödä, jos sitä tarjotaan, mutta ihan isoin herkkua se ei mulle ole. Mutta muiden neuvoista vinkin ottaneena ihmiset ovat usein uteliaita kokeilemaan suomalaisia herkkuja, joten ostin mukaan muutaman rasian. Sen jälkeen oli vielä aikaa viimeiseen ”suomalaiseen” ateriaan: BK:n hampurilaiseen.

Näkemiin Helsinki!

Lento lähti Suomen aikaa kuuden maissa illalla ja oli Japanin aikaa aamulla kahdeksan aikoihin perillä.  Lento kesti siis noin 9h mutta se tuntui yllättävän pitkältä. Mulla kävi koneessa aika hyvä tuuri, sillä kone ei ollut erityisen täynnä. Mun penkkirivillä ei ollut ketään muuta, joten pystyin nukkumaan suhteellisen mukavasti koneessa. Kun tultiin perille Japaniin, en onneksi ollut ihan hirveän väsynyt.

Kansain lentokenttä on aika selkeä, ja muita seuraamalla pääsee hyvin eteenpäin. Passintarkastusjonossa kaikki, jotka olivat tulossa maahan pidemmäksi aikaa, laitettiin omaan jonoonsa. Yli kolme kuukautta Japanissa oleskelevat tarvitsevat Residence Cardin (在留カード) eli todistuksen siitä, että ovat luvallisesti maassa. Korttia tarvitsee milloin mihinkin: esimerkiksi puhelinliittymän tai pankkitilin avaamiseen. Jotta kortin saa kentältä, passissa tulee olla Japanista saatu Certificate of Eligibility eli todistus siitä, että pystyy itsensä elättämään Japanissa. Kortin saaminen hoitui aika näppärästi. Täytettiin muutama lappu, ja virkailija tulosti muovisen kortin saman tien. Sen jälkeen pääsin hakemaan matkalaukut, jonka jälkeen vielä piti kulkea tullin ohi (rastitin vain, ettei tullattavaa ja sain mennä suoraan läpi). Kaiken kaikkiaan lentokentällä kaikki sujui helposti. Japanin kentällä henkilökunta osaa englantia hyvin ainakin vaikeimmissa paikoissa, eli passintarkastuksessa. Itse kuitenkin yritin heti ottaa käyttöön japanin: oli ihan kiva huomata vaikka kielitaitoni on kaukana sujuvasta, niin kyllä sillä eteenpäin pääsi jotenkuten.

 

Läksärit – sayounara minna!

Jo heinäkuussa sovittiin kavereiden kanssa, että vietetään mun läksäreitä syyskuun ekana viikonloppuna. Meitä on noin kymmenen hengen läheinen kaveriporukka, jonka kanssa ollaan jaettu vuosia niin juhla kuin arkikin (jos jonain päivänä ei ehdi käyttää puhelinta, on ihan normaalia, että siellä odottaa meidän chatissa 200 viestiä pienimmistäkin arkisista sattumuksista). Monien meistä ystävyyden juuret on jo ajoissa ennen koulun alkua, ja vuosien varrella meidän porukka on täydentynyt entisestään. Koska ollaan vietetty iät ajat yhdessä kaikki juhlat kuten juhannukset, uudet vuodet ja synttärit, kaikista jäähyväisistä juurikin tän ystäväpiirin hyvästeleminen tuntui kaikkein ehkä konreettisimmalta lähdönmerkiltä.

Syyskuun alussa töitä oli vielä paljon ja melkein joka ilta menoja. Läksäreitä edeltävät kaksi iltaa olivat menneet työpaikan ja yliopiston juhlissa, joten en ehtinyt hirveästi edes ajatella kaveriporukan läksiäisiä. Vasta juhlapäivän aamuna aloin hoitamaan siivoiluja ja tarjoiluja. Onneksi kaverit auttoivat.

Mä en ite ole mitenkään suurien tunteenpurkauksien ystävä. Mua ei haittaa ollenkaan, jos muut itkevät julkisesti, mutta omalla kohdalla se tuntuu yleensä ihan superkiusalliselta… Vähän pelkäsin, millaset juhlat tulee. Läksäreissä huomasin, että mun yhdeltä ihan parhaista kavereista muutama kyynel pääsi. Muakin alko vähän itkettää, mutta ei se tuntunut ollenkaan awkwardilta. Uskon, että kaverit tietää kyllä, että vuoden aikana tulee ikävä. Läksärit ei mennyt kuitenkaan mikskään itkujuhliks, vaan oli tosi kivaa!

Meidän juhlissa ruokaa on aina enemmän kun tarkotettiin XD

Lahjaksi sain kavereilta matkaoppaan, jonka väliin ne oli kirjoittanut kaikki viestejä (ja piilottanut kaksi kondomia XD). Sen lisäksi ne tilasi mulle Helsingin sanomien nettiversion, kun olin valittanut miten sivistymätön musta vuoden aikana tulee, kun olin katkaissut paperilehden tilauksen. Olin niin iloinen kaikista lahjoista ja juhlasta! Lähtöä helpottaa se, että tietää, että ystävät odottaa sitten kotona. Oon onneks, kun voin luottaa siihen, että jos tulee hankalia aikoja, niin voin olla kavereihin yhteydessä. 2010-luvulla yhteydenpito on helppoa kaukaakin: voi jutella skypen ja viestien avulla ihan ilmaseksi. Ja erityisen ilonen oon, kun monet mun kavereista on sanonut, että ne on tulossa käymään!

Yliopistolta kaverit pääsin hyvästelemään sitseillä muutamaa päivää ennen lähtöä. Ei mitään sen suurempia tunteenpurkauksia sielläkään: mulla on puhelimessa kuvia musta ja hyvästä ystävästä, jossa vilkutetaan ja irvistetään toisillemme.  Sillä tavalla parhaimmat kaverit voi hyvästellä toisensa, vai mitä? XD

Kesä ennen lähtöä – jännittääkö jo?

Loppukesä 2018
Helsinki, Tuusula, Järvenpää

Vaihtoa edeltävä kesä meni aika kiireessä: tein töitä neljässä eri museossa ja loppukesänä vielä useimmiten kuutena päivänä viikossa (kaikki raha oli todellakin tervetullutta vaihtoa ajatellen). Töiden jälkeen yritin tavata niin paljon kavereita kuin vain mahdollista – vuoteen kun ei voida enää nähdä. Työmatkalla junassa yritin googlailla matkavinkkejä niin paljon kun mahdollista, mutta muuten en sen kummemmin valmistautunut vaihtoon mitenkään erityisellä tavalla. Tuntui, että töitä ja muuta oli niin paljon ennen lähtöä, ettei sitä oikein ehtinyt edes ajatella.

Sen takia kun tuttavat kyselivät usein: ”No, jännittääkö lähtö jo?”, siihen oli tosi vaikea vastata. Jännittikö? Ei kai, kun sitä enne piti hoitaa niin paljon muita hommia. Olin aloittanut työt uudessa museossa paria kuukautta ennen lähtöä, ja se vaati aika paljon työntekoa myös vapaa-ajalla. Vaihto ei oikein tuntunut ajankohtaiselta ennen kuin ehkä viikkoa ennen lähtöpäivää, kun kesän työt alkoivat olla pulkassa.

Niin kuin aikaisemminkin sanoin, sain ennen lähtöä paljon vinkkejä ja ohjeita lähtöön tosi monilta eri ihmisiltä. Museotyössä satuin tapaamaan kesällä joitakin japanilaisia asiakkaita. Ihan oman kielitaidon harjoittamisenkin takia, yritän töissä puhua eri kieliä aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Usein ihmiset myös ilahtuvat siitä, jos henkilökunta osaa edes hieman heidän kieltään. (Kerran eräs Unkarilainen rouva sanoi, että museomme oli paras paikka koko Suomessa, koska meillä oli museoon liittyvää materiaalia käännetty myös hänen äidinkielellään.)

Useimmat japanilaiset hämmästyvät, kun puhun edes muutaman sanan japania. Uskoisin, että heille on opetettu, että kaikkia ulkomaalaisia, jotka osaavat sanoa edes ”päivää”, tulee kehua taitaviksi. Siitä huolimatta että tiedän oman japanini olevan vielä aika kehnoa, aina kehuista tulee hyvä mieli! XD Erään japanilaisen rouvan ja hänen tyttärensä kanssa juttelin hieman pidempään. He kertoilivat hieman Japanista ja pyysivät myös anteeksi Kioton kuumaa kesää, mikä heidän mukaansa voisi olla suomalaiselle koettelemus. Koska olin kertonut olevani lähdössä Kiotoon opiskelemaan, he antoivat vielä yhteystietonsa, koska sanoivat haluavansa auttaa asettumaan Japaniin. Heidän lisäkseen myös toinen asiakas, eräs japanilainen kirjailija antoi yhteystietonsa, jos olen joskus menossa Tokioon.

Vaikka kyse olisikin pelkästään mukavasta eleestä, niin sillä oli kuitenkin iso merkitys. Tuli ihan luottavainen mieli, ettei Japanissa ihan kamalaa voi olla, kun ihmiset ovat niin mukavia.

Myös monet suomalaiset antoivat mulle enemmän neuvoja kuin olisin ikinä kehdannut pyytää. Pomoni oli itse asunut vuosia Tokiossa, ja hän antoi hyviä käytännönohjeita lähtien siitä, mitä kannattaa ottaa Suomesta mukaan aina siihen mistä kannattaa ja ei kannata keskustella japanilaisten kanssa. Toiselta pomolta sain loistavan kirjan, jossa suomalainen kuvaa kokemuksiaan Kiotossa asumisesta (lämpimästi voin suositella: Minna Eväsojan Melkein geisha).

Omasta kaveripiiristänikin löytyy ihmisiä, joille Japani on tuttu ja heidän neuvonsa olivat myös ihan korvaamattomia. Myös yhden perhetutun poika on asunut Kiotossa, ja hän kirjoitti mulle sähköpostilla valtavan paljon hyviä neuvoja nimenomaan opiskeluun liittyen, vaikka emme ole tavanneet varmaan 15 vuoteen!

Alkukesästä Aasiaan vaihtoon lähteville Helsingin yliopisto järjesti orientaation. Ensin liikkuvuuspalveluista ihminen tuli pitämään kaikille yhteisen luennon, jonka jälkeen vielä jokaisen kohteen vaihtarit jakautuivat pienempiin ryhmiin, joille tuutorit kertoivat omista kokemuksistaan. Infon luentokalvot tulivat kyllä nettiin kaikkien luettavaksi, mutta oli myös kiva nähdä vähän, millaisia tyyppejä muuten on Japaniin lähdössä.

Kaiken kaikkiaan mä olen ollut ihan tosi yllättynyt, miten auttamisenhaluisia ihmiset on. Ehkä sen takia mulla ei missään vaiheessa tullut erityistä jännitystä lähtemisestä, vaan olin koko kesän aika luottavaisin mielin. Ainoastaan kaikkien läheisten ihmisten jättäminen kokonaiseksi vuodeksi vähän suretti…

 

Moi kaikki!

Mä olen neljännen vuoden historianopiskelija Helsingin yliopistosta, ja syksyllä 2018 lähdin vuodeksi vaihto-opiskelemaan Japaniin. Yliopisto kannusti kirjottamaan blogia, joten erityisesti muita Japanin vaihtoa miettiviä (ja vaihtoa ihan ylipäänsä!) varten jaan tänne kokemuksia siitä, millaista opiskelu ja elämä Kiotossa on suomalaisen opiskelijan näkökulmasta. Niin moni eri ihminen antoi mulle hyviä vinkkejä ennen kuin lähdin, joten toivon että myös mun jutuista on jotain apua niille, jotka lähtee Japaniin myöhemmin.

Viime keväänä kandia kirjottaessa mulla oli tapana alkaa aamulla hommiin viiden aikoihin. Ja silloin myös alkoi kavereille whatsapp viestien pommitus. Vasta parin viikon jälkeen yksi kaveri tunnusti, että mun viestit aina herätti sen aamuyöstä (sori Sanni! XD). Joten siitä viisastuneena, ehkä yritän antaa kavereiden nukkua kun Suomessa on yö, ja säästän havaintoni tänne…

En aio ehkä kirjottaa niinkään päiväkirjamaisesti jokaisen päivän tapahtumista, vaan ehkä enemmän iloa muille on, jos käsittelen asioita teemoittain. Mitään akateemista tutkimusta en kuitenkaan tässä tee, vaan ihan pelkkiä omia havaintoja niin kuin kavereille kertoisin (ja suomenkieli on sen mukaista, sori). Jos joku sattuu vuosiakin myöhemmin tähän blogiin törmäämään, vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, mitä aiheeseen liittyen tulee!

Tervetuloa, kaikki!